'Uskon, että teatterilla on erityistä mahtia parantaa', Liuski juhlii 5-vuotista taivaltaan BroadwayWorldissä

Rosanna Ilo Liuski juhlii viidettä vuottaan BroadwayWorldissä. Tässä haastattelussa sukellamme hänen tähän astiseen matkaansa ja tulevaisuuden näkymiin. Hän haaveilee Egyptin Prinssin ohjaamisesta, missä katsojat voisivat "tuntea Jumalan läsnäolon", sekä Rocky Horror Shown ohjaamisesta, jossa erotiikka ja räikeä ilmaisu olisivat pääosassa LGBTQI+ näyttelijöiden kera. Miten legendaarinen näyttelijä Seela Sella toivotti hänet tervetulleeksi alalle ja miksi eräs lukija Amerikasta otti häneen yhteyttä Messengerissä?

Olet kirjoittanut esittävistä taiteista jo puoli vuosikymmentä: yli 100 artikkelia ja yhteensä 200 000 katselukertaa, miltä se tuntuu?
Olenhan minä ylpeä, se on melkoinen saavutus. Teatteri ja esittävät taiteet ovat minulle niin elämän keskiössä, ettei tämä tunnu työltä, vaan etuoikeudelta. Valitettavasti aloittaessani fysioterapeuttiopinnot kirjoitustahtini hidastui. En ole päässyt kaikkiin esityksiin ja teoksiin, joihin olisin halunnut. Silti olen erittäin ylpeä näistä luvuista ja katselukerroista, olen tehnyt kovasti töitä.

Kuinka päädyit arvostelijaksi meille alun perin?
Vuonna 2018 näin Instagram-mainoksen, jossa luki "Haluaisitko saada teatterilippuja ilmaiseksi alueellasi?" Olin varma, että se oli huijaus, mutta sähköpostittelun jälkeen kaikki sujui hienosti. Minun piti lähettää arvosteluesimerkki, ja sen kautta minut valittiin osaksi BroadwayWorldia, Suomen ylläpitäjäksi.

Fysioterapian opintojesi aikana olet myös yrittänyt erikoistua esittävien taiteilijoiden kuntoutukseen, miten se on sujunut?
Olen ollut erittäin onnekas päästessäni tekemään fysioterapiaharjoitteluja Helsingin kaupunginteatterissa viime talvena ja Taideyliopistossa viime keväänä. Molemmissa paikoissa pääsin kuntouttamaan näyttelijöitä ja tanssijoita, mutta myös käsityöläisiä kuten vaattureita, teknikoita ja kuvataiteilijoita. Työharjoitteluista olen saanut paljon manuaalista kokemusta, mikä on mielestäni tärkeä osa fysioterapeutin työtä. Muscle Energy Technique on yksi suosikkimetodini, sekä triggerpistepainelu, johon ohjaan usein asiakkaan hengitystä. Nyt viimeisenä harjoittelupaikkanani on Suomen Kansallisooppera ja -baletti, mikä on ollut fysioterapiaopintojeni unelmien täyttymys!

Sukelletaanpa menneisyyteesi. Millainen oli teatterikokemuksesi ennen BroadwayWorldiä?
Olen aina ollut kiinnostunut esittävistä taiteista. Muistan esityksiä elävästi jo niin varhaiselta ajalta, kuin päiväkoti. Yksi ensimmäisistä esityksistä, jonka muistan nähneeni oli Hiawatha - se kertoi intiaanipojan tarinan nukketeatterin keinoin. Olen yrittänyt etsiä tietoa siitä, ketkä sen olisivat voineet tehdä noin vuonna 2002, mutta en ole löytänyt mitään dataa. Muistan hyvin ison nuken, joka oli pahiksen roolissa ja kaksi kertaa niin suuri kuin nukettaja. Se oli melko intensiivistä viisivuotiaalle Rosannalle.

12-vuotiaana liityin teatteri Hyökyvuoren nuorisoryhmään. Olin siellä neljä vuotta, ja viidentenä vuonna käsikirjoitin ja ohjasin esityksen. Se sisälsi kerhon vetämisen uusille nuorille. Viihdyin hyvin Hyökyvuoren hirsimökkitiloissa keskellä Espoon Kivenlahtea ja kenties sieltä sain ohjaajakipinän, vaikka 16-vuotiaana janosinkin vielä ammattinäyttelijäksi.

Kallion ilmaisutaidon lukio oli hieno paikka kasvaa alkavaksi taiteilijaksi. Vuonna 2015 meillä oli yhteistyö Kansallisteatterin kanssa ja koe-esiintymisen kautta sain roolin Nadia Sumasen Rambosta, jonka Elina Kilkku dramatisoi ja ohjasi. Se on ollut yksi tärkeimmistä teatteriproduktioistani tähän asti. Pääsin viettämään aikaa Kansallisteatterin henkilökunnan kanssa heidän ravintolassaan. Lisäksi kaikki täysi-ikäiset produktion jäsenet pääsivät osallistumaan Kansallisteatterin pikkujouluihin, joissa tapasin esikuviani: "Nehän ovat sinun kolleegoitasi nyt!", Elina Kilkku oli todennut.

2019 sain koe-esiintymisen kautta pääroolin Eevana Tiina Brännaren SKAM teatteriversiosta, jonka oikeudet oli aiemmin myyty vain Tanskaan. Brännaren ohjaustyyli oli viimeinen inspiraatio pyrkiä kohti ammattiohjaajuutta ammattinäyttelijyyden sijaan. SKAM oli myös huikea matka ihanan työryhmän kera.

Mitkä ovat nykyiset unelmasi?
Yksi niistä on päästä Teatterikorkeakouluun opiskelemaan ohjausta. Viime keväänä hain ja pääsin toiselle kierrokselle, johon valittiin 30 hakijaa 171 hakijan joukosta. Vaikka en päässytkään pidemmälle, olen hyvin ylpeä siitä virstanpylväästä ja saamastani selkeästä palautteesta. Saatan myös hakea dramaturgian opintoihin, koska tulevaisuudessa näen itseni sekä ohjaamassa, että käsikirjoittamassa omia näytelmiäni.

Ohjaajana yksi unelmani olisi toteuttaa Rocky Horror Show. Netistä näkemäni sovitukset niin Suomessa, kuin ulkomailla ovat korostaneet joko huumoria tai musikaalisuutta. Minä korostaisin esityksessä erootiikkaa ja räikeää ilmaisua: hyväksy radikaalisti se, kuka olet! Jos mahdollista, roolittaisin produktioon mukaan mahdollisimman paljon LGBTQIA+ väkeä.

Muita esityksiä, jotka ovat olleet pidempään ohjaustoivelistallani ovat: Sotahevonen, Newsies ja Egyptin Prinssi.

Eyptin Prinssi on haastava tapaus, koska netin palstoilla ihmiset puhuvat, että käsikirjoitus "jättää Jumalan ulkopuolelle", tai Jumala esitetään jotenkin vitsikkäästi. Tekisin itse päinvastoin. Tahtoisin ihmisten todella tuntevan Jumalan läsnäolon esityksen kautta: jos ei uskonnollisessa mielessä, niin historiallisessa mielessä. Miltä tuntui eläytyä tarinaan, jossa Punainen meri halkeaa? Miltä olisi tuntunut todella olla paikalla? Mikä on ylisukupolvisen tarinan voima ja väkevyys? Esitys olisi vähintään moniaistillinen kokemus, ei vain "esitys".

Uskon, että teatterilla on erityistä mahtia parantaa. Kun katsot esitystä, asetat itsesi jonkun tai jonkin toisen asemaan. Koet tunteitasi symbolisesti jonkin kautta. Se on parantavaa niin sosiaalisessa, kulttuurisessa, kuin psykologisessa mielessä – myös fysiologisessa mielessä, jos esitys ensin kiihdyttää hermostoa ja sitten rauhoittaa, näin aiheuttaen katharsis-kokemusken.

Joskus murehdin siitä, että kuinka monta kertaa minun täytyy hakea Teatterikorkeakouluun. Ainakin minulla on kohta niin sanottu leipäammatti, jolla voin elää niin hakiessa, kuin kenties tulevaisuudessa töiden välissä. Olen keskustellut TeaKin käyneiden ihmisten kanssa, jotka ovat hakeneet useita kertoja. He toivovat, että olisivat opiskelleet väliin jonkin muun ammatin. Ehkä loppujen lopuksi me kaikki tunnemme, että haluaisimme jotain muuta kuin mitä meillä on.

Unohdan usein, että kuinka pitkälle olen jo tullut. Olen saanut vihiä, että monet alan ammattilaiset pitävät kirjoitustyylistäni ja jakavat artikkeleitani eteenpäin, mikä on upeaa! Se ei ole itsestäänselvyys. Olen iloinen kaikista kontakteista. Esimerkiksi monet teatterit seuraavat minua sosiaalisessa mediassa, ja minulla on paljon teatterialan ammattilaisia Facebook-kavereinani.

Opettelen siis yhä sitä, että joskus minun pitäisi vain pysähtyä ja olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen jo saavuttanut, eikä haikailla liikaa tulevia.

Onko sinulla erityisiä muistoja näiltä viimeisiltä 5 vuodelta?
Yksi huvittavan omituinen muisto oli, kun joku tuntematon lähetti minulle videoviestin Facebook Messengerissä. Hän oli vain joku tyyppi Amerikasta, joka halusi kertoa, että: "Hei, pidin Spamalot arviostasi, tässä on kappale siitä" ja niin hän veisasi pätkän ja toivotti hyvää päivää. Se oli hyvin konkreettinen hetki, että okei, kyllä ihmiset lukevat arvosteluitani maailmanlaajuisestikin.

Eräs päivä todella inspiroi minua eteenpäin alkutaipaleellani BroadwayWorldissä. Alkuvuodesta 2019 lähdin Tampereelle mediatiedotustilaisuuteen, jossa esittelyssä olivat myös Seela Sella ja Esko Roine. He harjoittelivat Rakkauskirjeitä ja sain nähdä harjoitukset ja haastatella heitä sen jälkeen. Kysyin tuttuun tapaani syvällisistä asioista, kuten miten he käsittelevät pettymyksiä. Tähän Seela nauroi ja vastasi, että vain nuori journalisti voisi kysyä tuollaista! Puhuimme myös teatterista laajasti haastattelun ulkopuolella. Tämän jälkeen Seela kertoi ohjaajalle, että minulta ei kannattaisi kysyä mielipidettä esityksestä, koska olen jäävi! En siis kehuisi turhia vaan tietäisin hyvän esityksen elementit, arvioiden näkemääni rehellisesti. Kun olimme ottaneet yhteiskuvan, Seela taputti olkapäitäni ja sanoi: "Tervetuloa alalle!" Se tuntui kuin siunaukselta konsanaan.

Viimeinen tarinani on myös vuodelta 2019. Isäni työskenteli silloin taksikuskina ja poimi Heidi Heralan Helsingin Kaupunginteatterilta. Olin tehnyt arvostelun heidän Kirsikkatarhastaan, jonka ohjasi Lauri Maijala. Maijalasta olin tehnyt pitkän artikkelin, mm. hänen ohjausmetodeistaan. Isäni alkoi keskustella Heidin kanssa, mainiten minut, ja Heidin reaktio oli jotakuinkin tällainen: "Oletko sinä Rosanna Liuskin isä? Voi, kuule! Minä kun en osaa niin englantia, mutta - minä ja työtoverini yritimme kääntää Rosannan haastattelua ja arvostelua Google-kääntäjällä ja me kaikki ihmettelimme ruokalassa, että kuka on tämä tyttö, joka näin taitavasti kirjoittaa!"

Rosanna on erittäin intohimoinen ja ahkera teatterialan lupaus. Odotamme innolla nähdäksemme, missä hän on seuraavan 5 vuoden kuluttua.

Valokuva: Edit Viljamaa
Suomennos: Rosanna Ilo Liuski

To post a comment, you must register and login.