BroadwayWorld Arvostelu: OTTEITA Vallilan Konepajassa, Kansallisteatterin Nuortenteatteri

Sisältää pieniä juonipaljastuksia

Parhaat esitykset alkavat jo lämpiöstä.

Tehdashalli on avara. Tuomme takit kahvion viereen. Seinillä on manifesteja, jotka puhuvat omista rajoista ja tuntemuksista, niin henkisistä, kuin fyysisitäkin. Siitä, miten minä on muutostilassa. Seinältä löytyy myös hahmoluettelo, jota jään katsomaan. Jokaiselle hahmolle on ranskalaisin viivoin merkitty muutama eri ominaisuus. Kaikilta löytyy jokin trauma.

Yllättäen, yksi hahmoista, Crystal (Anna Böhm) astuu sivulta puomin takaa ja osoittaa kuvaansa seinällä, virnistäen: "Mä oon toi." Hän jatkaa matkaansa ohitseni vielä odottavan yleisön tiheyteen. Tästä alkaa oma esityskokemukseni: kun katson odottavaa yleisöä, minulle valkenee, miten jokainen heistäkin kantaa jotain samanlaista. Ominaisuutta, traumaa.

Otteita on Kansallisteatterin uudessa tilassa, Vallilan Konepajassa eilen 21.11.2019 ensi-iltansa saanut kantaesitys. Eikä mikä tahansa esitys, sillä se on Kansallisteatterin puitteissa ensimmäinen immersiivinen teatteriesitys.

"Voit lähteä seuraamaan henkilöitämme-- Voit liikkua tilassa vapaasti ja kokea kohtauksia haluamassasi tahdissa-- Kaikkea ei tarvitse yrittää nähdä-- Uskaltaudu rohkeasti tutkimaan esitystä juuri omaan tahtiisi! "Käsiohjelmakin sanoo.

Pieni alkuesittely ja sitten mentiin. Yleisö koottiin esityksen keskusaukiolle. Hahmot istuivat keskellä, korokkeella. Visuaalisuus oli kaunista, sillä pääväri ympäristössä oli sininen, mutta kaikista hahmoista löytyi jotain oranssin tai keltaisen sävyjä. Tällainen suunnittelu luo järjestelmällisyyttä, tajua siitä, että nyt ollaan arjen yläpuolella, esitystä katsomassa.

Nuoret pohtivat, miksi ovat täällä. Tunnelma on kuin Dr.Who-sarjan "Silence in the Library" -jaksosta. Käy ilmi, että kyse on rehtorin antamasta jälki-istunnosta. Taululla lukee kysymys, KUKA LUULIT OLEVASI? ja pian tumma ääni jostain kaukaa toistaa sen ja nuoret reagoivat. Heillä on kahdeksan tuntia aikaa selvittää vastaus tähän kysymykseen-- meillä taas 1 tunti ja 50 minuuttia ilman väliaikaa. Keveyttä aavemaisuuden sijaan tuo, kun rehtorin ääni hyvin puhetyylisesti ilmoittaa, että "aika lähtis nyt".

Esityksellä on selkeä rytmi. Satu Linnapuomen ohjaus kokoontuu kasaan vähitellen ja on selkeä, vähintään teorian tasolla. Hahmotan, miten kaikki on saatu hallintaan ja hattua siitä pitääkin isosti nostaa.

Kaikkea, kuten kehotettu, ei voikkaan kokea tai nähdä.

Tilaa ja huomiota raamitetaan ja viitotaan näyttelijöiden liikkuvuudella. Esimerkiksi, kun jo alkuhetkien aikana yksi hahmo raivaa auki huomionauhalla rajattuja alueita: "Anarkiaa!" John (Ville Mikkonen) huutaa, ja nyt myös katsojat voivat kulkea näihin tiloihin.

Kohtauksia siis tapahtuu tehdashallin eri tiloissa simultaanisesti. Kannattaa olla määrätietoinen sen suhteen, mitä haluaa seurata. Käydä vaikka kaikkien hahmojen tilanteet itsekkäästi ja vilkaisten läpi, ennen kuin päättää keskittyä vain yhteen, ainakin hieman pidemmäksi toviksi. Itsellä tämä määrätietoisuus loppui noin 1 tunnin ja 15 minuutin jälkeen, jolloin väsymys kalahti kiinni. Aloin epäillä ja soimata omia valintojani siinä runsauden paljoudessa: "Mitä jos jossain muualla tapahtuukin kiinnostavampi kohtaus?" Tehdashallissa nimittäin kaikuu toden teolla. Oli hyvä, että näyttelijät, ainakin peilin äärellä kohtaustaan esittävät Heli Hyttinen ja Sonja Salminen hahmoissaan reagoivat isoihin huudahduksiin, jotka kuuluivat seinän takaa ja ylitse.

Kun liika hälinä ottaa voimilleni, suuntaan rauhoittumisen tilaan. Lainaan torilla lojuvaa Yuval Noah Hararin Sapiens kirjaa, johon hahmot ovat viitanneet puheissaan. Selailen uteliaana. Yuval kertoo, että ihmiskunta on aina ollut muutostilassa.

Itse suosittelen olemaan esityksessä mukana. Menemään lähelle ja ottamaan kontaktia huonekaluihin, esineisiin. Jopa näyttelijöihin, jos tilanne sen suo, esimerkiksi katsekontaktin ja lopulta puhumisen kautta. Niissä hetkissä koki jotain ainutkertaista, esimerkiksi, kun Siri (Henna Tanskanen) antoi jollekulle yleisöstä mahdollisuuden sanoa Johnille suorat sanat. En paljasta liikaa tapahtumista, mutta tiesin, "miten käsikirjoitus menee". Näin tilanteesta tuli todempi niin itselle, näyttelijöille, kuin muulle kokevalle yleisölle. Älä myöskään emmi kysyä hiljaa ja kohteliaasti kanssakatsojalta, että mitä äsken juuri tapahtui, jos saavut paikalle juuri, kun hahmo talsii näyttävästi ulos.

Tilanteet muuttuvat sitä mukaan, missä yleisö on ja miten se reagoi. Kaikki on vuorovaikutuksessa keskenään.

Camilla Rantasen teksti lahjakkaiden näyttelijöiden suusta on rikasta ja sitä voisi kuunnella vaikka silmätkin kiinni. Myös lavastuksellisia yksityiskohtia riittää: syömishäiriöisen nuoren huoneessa on keskiössä peili, eläinten oikeuksia tukevan nuoren repussa WWF:n logo ja erään huoneen lattia kuin unihiekassa. Keskellä nököttää iso tyyny. Tämä kaikki on Sanna Levon kädenjälkeä, niin kuin myös näyttelijöiden oranssi-keltainen puvustus sinisten lavasteiden keskellä. Esitys on täynnä myös muita viittauksia, vaikkapa pop- tai meemikulttuuriin, esimerkiksi kun Siri ja Miko Petteri Jaakkolan hahmo nauttivat räppäämisestä: "Bumtsika bum, bumtsika bum, voisin tehdä tätä vaikka koko päivän!" Kuulostaako tutulta? Ainakin minua tämä Siri-meemi ilahdutti.

Pääkohdat, johon koko yleisö kutsutaan ja ohjataan lähinnä äänen kautta mukaan, tahdittavat esitystä. Kuulemme mm. Samuel Kujalan ja Joel Bonsdorffin hahmojen esittämän, koskettavan tulkinnan Queenin Bohemian Rhapsodysta.

Rehtorin ääni kutsuu meidät kaikki jälleen keskusaukiolle. Olo on kuin Teletapeissa.

Esityksellä on ollut selkeä kaari ja nyt kaunis lopetus: se kiteyttää hahmojen tarinoiden tunnekokemukset, joita olemme pystyneet seuraamaan koko esityksen ajan.

Kysymystaulu, tai sille annettava vastaus, suokin lopulta armoa sille minuudelle, joka on jatkuvassa muutostilassa.

Me emme taidakkaan olla, mitä olemme aina luulleet.

Artikkeli: Rosanna Liuski
Kuvat: Tuomo Manninen

Esiintyjät: Joel Bonsdorff, Anna Böhm (Näty), Heli Hyttinen (Näty), Miko Petteri Jaakkola (Näty), Samuel Kujala (Näty),
Ville Mikkonen (Näty), Sonja Salminen ja Henna Tanskanen. Näyttämölle sovitus ja ohjaus Satu Linnapuomi ja työryhmä.
Alkuperäis-käsikirjoitus Camilla Rantanen (TeaK). Esityskonsepti Sanna Levo, Satu Linnapuomi ja Maria Oiva.
Lavastus ja pukusuunnittelu Sanna Levo. Äänisuunnittelu Veli-Pekka Lahtela.
Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen. Digitaalisen tarinankerronnan suunnittelu Maria Oiva.
Tekoälysovelluksen yhteissuunnittelu ja toteutus Aku Meriläinen.
Immersiivisen näyttelijäntyön opettaja Henna Tanskanen.
Ikimetsä-muovi-installaatio Henna Tanskanen ja työryhmä.
Kuvassa keskellä: Miko Petteri Jaakkolan ja Anna Böhmin hahmot Ikimetsässä.