Arvio: JACKIE nostaa esiin eksistentiaalisia teemoja ja naiseus on sen ytimessä

Teatteri Avoimet Ovet on elävöittänyt yhteistuotannossa Myllyteatterin kanssa Elfriede Jelinekin Jackien, joka on eksistentialistinen monologiesitys John F. Kennedyn puolisosta kahden näyttelijän esittämänä. Myllyteatteri on minulle uusi tuttavuus. Heidän toiminnalleen keskeistä on “uusien muotojen ja esityskonsptien kehittäminen sekä haastavien aiheiden esiin nostaminen taiteen keinoin”. Myllyteatterin johtaja Jaakko Kiljunen on ohjannut tämän esityksen Maiju Tainion kanssa.

Kiinnitän ensimmäisenä huomiota hyvään värisuunnitteluun (Lavastus ja puvut Oscar Dempsey). Sininen ja punainen ovat hyvin dynaamiset värit ja niitä on miellyttävä katsoa. Ne siirtävät meidät ajassa taaksepäin.

Esitys on minimalistinen ja rauhallinen, mutta vahvat symbolit tulevatkin näin paremmin esiin, ovat ne sitten Marilynin kummittelevat hiukset, huumepillerit tai huoneen valon värinä (valosuunnittelu Titus Torniainen). Esiintyjien kontakti näihin symboleihin on myös tarkkaa ja on miellyttävää katsoa, miten näyttelijät Mirva Kuivalainen ja Yuko Takeda uppoutuvat työhönsä.

Esityksessä näkymätön saa näkyvän muodon ja filosofiset kysymykset tilaa ja aikaa upota katsojan ajatuksiin. Esitys nostaa esiin eksistentiaalisia teemoja ja naiseus on sen ytimessä. Teksti onkin yksi osa Jelinekin Prinsessadraamoista, jotka käsittelevät mytologisoitua naiskuvaa. Vyötärö on vahva aihe esityksessä. Tämä alue yhdistetään symbolimaailmassa oman voiman keskukseksi ja etenkin naisilla luomisvoimaksi, mikä tietenkin yhdistetään raskauteen ja uuden elämän luomiseen. Tätä teemaa käsitellään esityksessä voimakkaasti ja tehokkaasti. 

Vaikka alun rauhallisuus ja hitaus toimii, niin vähintäänkin muodikkaiden vaatteiden kohdalla olisin kaivannut rytmivaihelua niin äänen temmossa, kuin koreografiassa. Askel ja käsi jää aika latteaksi ja mielikuvituksettomaksi rikkaiden kielikuvien rinnalla, vaikka sen voikin tulkita siten, ettei Jackiella ollut muuta vaihtoehtoa, kuin toistaa opittua kaavaansa ja tyytyä osaansa.

Soljuvuus näyttelijöiden välillä toimii, mutta välillä tarkan peilaamisen ja kevyen olemisen ero on häilyvä. Selkeämpi jaottelu, että kumpaa nyt sitten tehdään, olisi varmasti luonut parempaa virtausta. Myös Marilyn taulu olisi voinut olla esillä katsomoon päin pidempään.

Kaiken kaikkiaan Jackie on pysäyttävä ja monitasoinen esitys, johon katsoja pakostakin peilaa omia arvojaan ja ajatuksiaan. Vaikka se käsitteleekin rankkoja teemoja, on se myös lohduttava. Kiitos rohkeudesta koko työryhmälle, esityksen tunnelmassa oli jotain, joka ei vähään aikaan unohdu.

Teksti: Rosanna Ilo Liuski
Kuva: Mitro Härkönen

To post a comment, you must register and login.