ARVIO: MAIJALAN PIMPSONS ON BRUTAALI JA TARKKA KUVAUS ERI SELVIYTYMISKEINOISTA

Tunnistettavat piirrospilvet siirtyvät syrjään tutun olohuoneen sohvan tieltä. Homre Pimpson (Eero Ritala) kyhjöttää tuijottaen televisiota. Magre (Ria Kataja) tepsuttelee paikalle, toivottaen Merry Christmäsiä. Tunnelma on kodikas ja odottavainen.

Englannin ja suomen välillä pallotellaankin nokkelasti, jotta siirtymä tutusta translaatioon sujuisi helpommin. Enkkunörttinä hatunnosto siis erityisesti Eero Ritalalle, jonka Homre-englanti vakuuttaa leveine vokaaleineen. Katajan ääni Magrena on myös täysosuma, mitä tulee hahmon tunnistettavuuteen.

Esityksen visuaalisuus on uskollinen the Simpsons -sarjalle niin lavasteineen kuin rooliasuineen. Tottakai lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja saaneet uutta vanhan tilalle - vai ovatko?

Maijalan Pimpsons on brutaali ja tarkka kuvaus erilaisten sukupolvien ja älykkyysosamäärien selviytymiskeinoista.

Maijalan Pimpsons on brutaali ja tarkka kuvaus erilaisten sukupolvien ja älykkyysosamäärien selviytymiskeinoista. Hän tuo ne näyttämölle esitellen, ei moralisoiden: "Tässä on ny kaks todellisuutta, jotka ei välttämättä tän illan aikana kohtaa", Brt (Lotta Kaihua) toteaa. Taustatyötä ihmismieleen on selvästi tehty.

Mitä tulee tarinan kuljetukseen ja jännitteisiin, Maijala onnistuu rakentamaan rauhallista perhejoulua, joka on tuhoon tuomittu. Yksi haluaisi vain nautiskella herkuista, toinen sanoa, mitä sylki suuhun tuo välittämättä sanojensa vaikutuksista. Yksi haluaa jutella kivoista aiheista, toinen niistä vaietuista. Myös näyttämökuvallisesti hahmojen välisiä dynamiikkoja korostetaan herkullisesti. Mieleen jäi, miten Ilsa (Satu Tuuli Karhu) on selkä yleisöönpäin kohti Magrea. Hän syyttelee tätä ja Magre on kuin nurkkaan ajettu; vaivaantunut ja anteeksipyytelevä. Myöhemmin sama lavakuva toistuu syvemmällä näyttämöllä, mutta Magre ei pyytele enään anteeksi, vaan uskaltaa puollustaa itseään.

Lopulta Ilsankin uudet vaatteet ja aatteet vaihdetaan vanhoihin ja soppa on valmis.

Joukossa ei ole heikkoa lenkkiä, vaikka suosikkikaraktäärikseni nousikin Lotta Kaihuan Brt. Hänellä pysyy selkeä, loppuun hiottu, uskottava hahmo päällä läpi esityksen, vaikka puhelin soisi katsomossa kesken herkän pienen monologin (laittakaa rakkaat katsojat ne puhelimet pois päältä ennen esitystä, ei voi olla niin himpuran vaikeaa).

Teknisesti esitys on myös sujuva ja jopa todella herkkä. Tämän takia häiritsikin erityisen paljon, kun jonkun puhelin soi. Esitys sisältää herkkyydellä tehtyjä tehosteita, valojen vaihtoa ja yksityiskohtia. Esimerkiksi pienellä sinisellä valolla sai hyvän illuusion televisiosta ja äänitehosteilla saatiin paniikkikohtauksen tunnelmat yleisönkin koettavaksi.

Ihminen voi sillai olla väärässä, vaikka oliski oikeessa

Rankkaa settiä helpottaa ajoittainen fyysinen slapstick-komediatyyli ja ajankohtaiset vitsit - miksi Youtuben ensiapuvideoissa on mainokset? Mene vittuun siitä Zalando! Tapahtumankulut ovat uskottavia näyttämöllistetyn piirretyn raameissa ja tuokin esimerkiksi väkivallan 2D:stä 3D:ksi.

Minulle esitys muistutti "tässä ja nyt" -filosofian tärkeydestä. Vaikka tähän tajuamiseen päädyttiinkin hieman Deus ex Machina -kikan keinoin, ovat esityksen viimeiset kaksikymmentä minuuttia puhdistavat, katharsiset.

Ehdotonta Maijalaa: järkyty, naura ja vapauta pidätetty hengityksesi.

Arvio: Rosanna Ilo Liuski
Kuvat: Pate Pesonius

To post a comment, you must register and login.