ARVIO: HÄVIS AMANDA ON KEVYT JA HAUSKA TÖNÄISY TYÖNTEOLLE JA YKSINÄISYYDELLE

Helsingin Kellariteatteri esitti Koko-teatterilla teoksen Hävis Amanda juuri vapun tienoilla. Alun autenttiset vapunriennot ja möly muistuttivat minua olla menemättä oikeassa elämässä pääpaikoille pääpäivänä. Jösses.

Esitykseen oltiin juhlahumun lisäksi upotettu myös syvempiä teemoja: mieleen jäi erityisesti kahden opiskelijakaveruksen, yhden "amislaisen" ja toisen jo-valmistuneen yhteenotot. Kohtauksella oli nerokas dramaturgia ja hyvin tunnistettavia henkilöhahmoja: "Joo ku se ei oo kovin akateeminen (vaa amis) nii sil ei oo oikee tunneälykäs/introspektinen ja vetää vaa huomioo itseensä ja loukkaantuu", sanoo hahmo, joka yliopistostatuksesta huolimatta omaa juuri näitä ominaisuuksia, joista toista moitti. Myös jo-valmistuneen (Hännisen hahmo oli lempparini, kiitos tarkasta mutta rennosta työstä Krista Raitalahti) nipotukset työpisteen tuoleista ja "vaan" 6 tonnin palkasta paljastaa, miltä noista rikkaista voi varmasti tuntua. Kun mikään ei riitä, niin mikään ei riitä. 

Mitä tulee näyttämöllä nähtyyn kosketukseen, esim. Havis Amandaa pestessä, olisin halunnut nähdä yhteiset pelisäännöt: jotkut koskivat Havista pesuvälineillään, jotkut ei. Myös työryhmäläisten kesken jotkut läheisimmät kohtaukset olivat "uskottavampia" eli koskettiin oikeasti, kun taas joidenkin välillä se oli miimistä. Minua se hieman häiritsi, eli yhteispäätös rajoista tai kehollisista tekniikoista olisi ehdottomasti piristänyt esitystä. Esimerkiksi kahden kaveruksen vessariidassa oli todella onnistunutta mimiikkaa.

Joka tapauksessa esityksessä käytettiin loistavasti Brechtiläistä V-efektiä pahvisten kylttien ja suurien valojen avulla. Olin lukenut tuollaisista pahvikylteistä vain kirjoista mutta lavalla nähtyäni ne toivat tehoa ja huumoria, erityisesti Lokin kohdalla ja juontaja korteissa: En - Osaa - Reploja. Rohkea, onnistunut tyylilajinhyödynnys! 

Superjuhlakohtaus Havis Amandan äärellä oli myös huippu. Taustaprojisointi toi myös oikeaa torirähinää teatteriin ja kaikenlainen törttöily, huuma ja kiima oli silmiemme edessä, niin projisoituna kuin näyteltynä. Se oli vapauttavaa!

Esitys kertoi sekä työnteosta, että ulkopuolisuudenkokemuksesta, mutta se olisi ollut tarkempi, jos olisi valittu vain jompikumpi. Kun Havis Amanda astahti alas ja alkoi kertoa siitä, että "saa rahaa mutta mitä sillä tekee kun on koko ajan tässä/töissä" ja "kukaan ei huomaa vaikka mä oon koko ajan tässä" menivät nämä suuret teemat hieman päälekäin. Että mitä tässä nyt odotetaan ja jäädään seuraamaan? Itse siis vähän hämmennyin vaikka lopulta teos oli lopulta hyvä siinä mielessä, että se käsitteli teemoja irrallisilla ilmiöillä ja hetkillä.

Esityksessä kuullaan myös uusi työläisten laulu, joka on ottanut alkutahteja KOM:in kuululta Riistäjän lait -kappaleelta.

Kaiken kaikkiaan Hävis Amanda toi eteemme samaistuttavia hetkiä, hyvää mimiikkaa ja yhteisriehakointia, sekä tärkeitä pointteja työn tuloksista, niin hyvässä kuin pahassa. Selkeämpi aiherajaus ja tarkempi yhteinen, fyysinen tekniikka olisi tehnyt siitä vieläkin paremman.

Muuten: se siilipehmolelu päästää äänen, jos sitä puristaa. Minulla on sellainen. UwU.

Työryhmä:

Tuura Aikio, Riikka Alanne, Amanda Beckely, Iida Blomqvist, Aleksi Elo, Emilia Hakkarainen, Ada Heikkilä, Essi Karjalainen, Mari Lakeus, Tinja Nerkko, Anni Porspakka, Krista Raitalahti, Sylvia Ropponen, Pihla Rättyä, Alicia Savolainen, Virpi Valkeinen & Mathias Waenerberg

Kuvat: Tinja Nerkko

To post a comment, you must register and login.